Multi-Kalkki kilpailu
Masennus

Masennus

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan lasten masennusoireisiin olisi tärkeää puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Päiväkoti-ikäisten lasten masennus ei näytä olevan vain ohimenevä kehitysvaihe, vaan jatkuva ja krooninen sairaus.
Lähde: Verkkouutiset
Tuoreimmat tilastot sairaanhoitopiirien psykiatrian hoitojonoista julkaistiin 31.8., ja monessa piirissä psykiatrian hoitojonoiksi ilmoitetaan pyöreä nolla. HUS:in johtajaylilääkäri Juha Tuominen epäilee osan sairaanhoitopiireistä jättäneen todelliset hoitoon pääsyn odottajien määrät ja odotusajat raportoimatta.
Lähde: Lääkärilehti
Monilla psyykenlääkityksen aloittavilla lapsilla ja nuorilla esiintyy huomattavaa lihomista hoitoa seuraavien kuukausien aikana. Lasten kolesterolitasot myös huonontuvat lääkkeiden myötä.
Lähde: Terveyskirjasto
Puolen vuoden aikana 23 726 ihmisen allekirjoittamassa vetoomuksessa vaaditaan kunnilta päättäväisyyttä järjestää riittävät ja tasokkaat mielenterveyspalvelut. Vetoomuksessa vaaditaan myös valtiolta sanktiota, jos kunta laiminlyö tehtävänsä.
Lähde: Mediuutiset
Taiwanilaisen tutkimuksen mukaan mielenterveysongelmat lisäävät nuorten alttiutta nettiriippuvuudelle. Liiallisesta Internetin käytöstä on haittaa mm. koulunkäynnissä, perhesuhteissa ja nuoren tunne-elämän kehityksessä.
Lähde: Terveyskirjasto
Suomen tavoin myös Iso-Britanniassa kärsitään stressin ja mielenterveyden aiheuttamista työkyvyttömyysongelmista. Jo neljännes maan kaikista terveysmenoista johtuu työperäisten mielenterveysongelmien aiheuttamista kustannuksista.
Lähde: Tekniikka&Talous
Tutkija Kaisla Joutsenniemen mukaan yksin elävät työttömät ja nuoret naiset tulisi ottaa paremmin huomioon. Joka viides suomalainen elää yksin ja terveys on heikompi kuin avioliitossa elävän.
Lähde: Helsingin Sanomat
Väestöliiton pojille ja nuorille suunnattu Poikien Puhelin -palvelun suosio on ylittänyt odotukset. Väestöliiton johtava asiantuntija Samuli Koiso-Kanttilan mukaan Poikien Puhelimessa nuoret miehet tulevat ymmärretyiksi ja saavat puhua vapaasti.
Lähde: Mediuutiset
Facbook-sivuston suosio on synnyttänyt Yhdysvalloissa ihmisryhmän, joiden katsotaan kärsivän fad-oireyhtymästä (Facebook addiction disorder). Pahimmissa tapauksissa koukkuun jääneille tulee pakkomielle elää koko elämänsä nettisivuston kautta.
Lähde: Mediuutiset
» Lisää artikkeleita

Bloggaaja: Jenska
Nuoren masentuneen maailmanparantajan blogi.
Anna miinus-ääni Anna plus-ääni

Bloggaaja: Jamido
Elämää masennuksen kanssa ja sairauden sävyttämää arkea.
Anna miinus-ääni Anna plus-ääni

Bloggaaja: Nan
Kolmekymppinen nainen joka on toipumismatkalla kohti parempaa oloa.
Anna miinus-ääni Anna plus-ääni

Lähde: Msnvideo
Ovatko suomalaisista apteekeista ostetut lääkkeet turvallisia. Kieli:suomi

Lähde: Msnvideot
Esimiehen toiminnalla on suuri merkitys työyhteisön mielenterveysongelmien ehkäisyssä. Kieli:suomi

Lähde: Msn video
Kesälomalla saattaa alkoholin käyttö lisääntyä huomattavasti. Kieli:suomi

Lähde: illumistream Health
Videolla kerrotaan mitä bibolaarihäiriö todella on. Kieli:englanti


» Video arkisto
 
Suosittele sivua:Facebook   Twitter
 
Äänestä lempiblogiasi!
Terveyskeskus.fi etsii osaston lukijoita mahdollisesti kiinnostavia blogeja. Huomaa kuitenkin, että blogit eivät ole Terveyskeskus.fi:n sisältöä.

Yllä voit antaa blogeille plus- tai miinusääniä. Äänestää voi vain kerran. Osaston kaksi suosituinta blogia ovat paremmuusjärjestyksessä ja merkitty 'TOP'-merkinnällä, muut listataan aakkosjärjestyksessä. Suosituimmat blogit listataan palvelun etusivulla.

» Ehdota blogia listallemme
» Blogiperiaatteet
» Blogiohjeet

Ehdota artikkelia!
Tiedätkö portaaliin sopivan artikkelin?  » Ehdota artikkelia!
Terveyskeskus.fi ei vastaa videoiden sisällöstä eivätkä ne ole Terveyskeskus.fi:n tuottamia. Periaatteena on koota linkkejä lukijoitamme kiinnostaviin videoihin.

Tähdellä ()merkityt artikkelit ovat kumppaneidemme toimittamaa sisältöä.
Osastoa koskevia keskusteluja
Kaamosmasennuksen oireet ja hoito.
Lasten ja nuorten masennuksen ja mielialahäiriöiden oireet.
Masennustilojen luokittelu, oireet ja hoidon tarve.
Mielen voimavarat ja stressin hallinta
Wikipedian määriltelmä mielenterveydestä ja häiriöistä
Synnytyksen jälkeisen masennuksen oireet ja hoito.
Vakavan masennustilan oireet, toteaminen ja hoito.
Kysy lääkäreiltämme terveydestä ja hyvinvoinnista. Tarkista kuitenkin ensin alla olevalla hakukoneella onko asiaasi jo käsitelty.
Osaston aiheet
Osaston lääkärit