Tähdellä (
)merkityt artikkelit ovat kumppaneidemme toimittamaa sisältöä.
![]() Reumasairaudet
» Laiskuus ja läski rappeuttavat
(27.11.2009)
Tuki- ja liikuntaelinsairauksista kärsivien määrä on yhä kasvussa. Jopa kolmannes kaikista suomalaisten sairauspoissaoloista johtuu tuki- ja liikuntaelinsairauksista.
Lähde: Mediuutiset
Brittitiedemiesten mukaan lähitulevaisuudessa on mahdollista, että satavuotiaan vartalo on samassa kunnossa kuin viisikymmentävuotiaan. Tämä tapahtuisi tuottamalla henkilön omista soluista uudet kudokset ja elimet sekä aiempaa kestävämmät keinoelimet ja -nivelet.
Lähde: Helsingin Sanomat
» Krooninen kipu vahingoittaa aivoja
(19.11.2009)
LL Nuutti Vartiaisen väitöskirjan mukaan krooninen kipu voi jättää aivoihin pysyvät jäljet. Tutkimuksessa vertailtiin kroonisesta kivusta kärsivien aivoaktivaatiota terveiden verrokkihenkilöiden vastaaviin aivoaktivaatioihin.
Lähde: Mediuutiset
Niskatuki, lepo ja fysioterapia lievittävät pahoja niskan hermojuurisairauden aiheuttamia säteileviä kipuja. Tutkijoiden mukaan niskatuki ja lepo ovat edullisuutensa vuoksi paras hoito.
Lähde: Terveyskirjasto
» Krooninen alaselkäkipu paranee luultua useammalta
(06.11.2009)
Australialaistutkijoiden mukaan krooninen alaselkäkipu paranee neljällä potilaalla kymmenestä. Lähes kaikki kärsivät elämänsä aikana alaselkäkivuista ja noin yhdelle kymmenestä kivut kroonistuvat.
Lähde: Terveyskirjasto
» Varoitus: Kännykkä vyökotelossa vaarantaa luusi
(06.11.2009)
Journal of Craniofacial Surgery -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kännykän säilyttäminen vyökotelossa saattaa alentaa luun tiheyttä lantion alueella. Kännykän elektromagneettiset kentät vaikuttavat luunsiirroissa käytettävään alueeseen.
Lähde: Tekniikka&Talous
» Iskias on joka toisen tuska
(06.11.2009)
Lähes joka toinen aikuinen kokee joskus iskiashermon ärtymisestä johtuvaa kipua. Useimmiten iskiaksen syy on nikamien välilevyn pullistuma. Välilevyn pullistuma yleensä parantuu kuitenkin itsestään.
Lähde: Helsingin Sanomat
» Liikunta lievittää nivelreuman oireita
(28.10.2009)
Nivelreumaa sairastavien oireet lievittyvät lihasvoimaa ja kestävyyttä kasvattamalla. Erityisesti vesiliikunta, esimerkiksi vesijuoksu tai vesijumppa, ovat hyödyllisiä nivelreumapotilaille.
Lähde: Terveyskirjasto
» Osteoporoosi on diabeteksen veroinen kansantauti
(22.10.2009)
Osteoporoosia sairastaa noin 400 000 suomalaista ja on näin mm. diabetekseen verrattavissa oleva kansantauti. Suomen Osteoporoosiliiton laatima kansallinen toimenpideohjelma kuitenkin tähtää murtumien ehkäisyyn sekä hoidon ja kuntoutuksen kehittämiseen.
Lähde: Finfood Ruokatieto
![]() ![]()
Lähde:
www.koat.com
Video kertoo nivelreumasta ja nivelreumaan sairastuneen kokemuksista. Kieli:englanti
Lähde:
NHSChoices
Video kertoo nivelreuman yleisimmistä oireista ja erilaisista hoitovaihtoehdoista. Kieli:englanti
» Video arkisto Äänestä lempiblogiasi! Terveyskeskus.fi etsii osaston lukijoita mahdollisesti kiinnostavia blogeja. Huomaa kuitenkin, että blogit eivät ole Terveyskeskus.fi:n sisältöä.Yllä voit antaa blogeille plus- tai miinusääniä. Äänestää voi vain kerran. Osaston kaksi suosituinta blogia ovat paremmuusjärjestyksessä ja merkitty 'TOP'-merkinnällä, muut listataan aakkosjärjestyksessä. Suosituimmat blogit listataan palvelun etusivulla. » Ehdota blogia listallemme » Blogiperiaatteet » Blogiohjeet Ehdota artikkelia! Tiedätkö portaaliin sopivan artikkelin? » Ehdota artikkelia!
Terveyskeskus.fi ei vastaa videoiden sisällöstä eivätkä ne ole Terveyskeskus.fi:n tuottamia. Periaatteena on koota linkkejä lukijoitamme kiinnostaviin
videoihin.
Tähdellä ( )merkityt artikkelit ovat kumppaneidemme toimittamaa sisältöä. |